- Marja Pyykkö
Takana on jo useita lyhytelokuvia, mainoksia ja kiitosta saanut pitkä elokuva Sisko tahtoisin jäädä.
- Tuukka Temonen
Liki sata musiikkivideota ohjannut Tuukka on ohjannut myös runsaasti mainoksia sekä useita tv-ohjelmia ja dokumentteja.
- Jaakko Itäaho
Jaakko on kuvannut paljon mm. Burtonille sekä tehnyt lumilautailupiireissä legendaarisen Euro Gap 3 –elokuvan.
Kesän 2012 aikana kisattiin liikenneturvallisuutta edistävien videoiden tekemisessä. Kilpailu oli tarkoitettu ensisijaisesti nuorille ja siinä oli kaksi sarjaa, turvallinen mopoilu ja turvallinen vesillä liikkuminen.
Voittaneet videot löytyvät alta. Muut loppuvaiheeseen päässeet videot löytyvät "Katso finalistit" -sivulta.
Vaikuta valinnoillasi - vesilläkin video oli äänestäjien selvä suosikki. Sen ovat tehneet Sonja Lautamatti (16), Erja Levikari (16) ja Minna Pasanen (17) Kouvolasta. Videolla näyttelivät Erja ja Sonja, Minna kuvasi ja Sonja editoi videon.
Tytöt ovat tehneet yhdessä videoita jo yläasteelta asti. Idea videoon syntyi helposti.
- Koimme aiheen tärkeäksi, koska siitä ei niin paljon puhuta - toisin kuin mopoilun vaaroista. Meiltä myös löytyi tarvikkeet videon tekoon: ranta, vene ja vesikamera, kertoo Sonja.
- Haluamme kiittää Sonjan kuvaamataidonopettajaa Kakrina Pusilaa kilpailun vinkistä ja tietenkin kaikkia äänestäjiä.
Palkinnoksi tytöt valitsivat elämyspäivän Bengtskärissä.
Muista kypärä -videon ovat tehneet Lauri (15) ja Eero (16) Forss Aurasta. Videolla näyttelee Eero, Lauri kuvasi ja editoi videon.
Videolla pojat muistuttavat, että kypärä pelastaa hengen vertaamalla sitä kypärän käyttöön sodassa.
- Teimme kilpailuun useammankin videon, joista tämä sotaisa versio pääsi jatkoon, kertoo Lauri.
- Tiedon kilpailusta saimme, kun etsimme nuorille suunnattuja videokilpailuja.
Palkinnoksi pojat valitsivat päivän Liikkuvan poliisin matkassa